Cirque du Monde

08.11.2020

Aiemmin kirjoitin blogissani Suuri Taikashow, jossa te itse olette "Taikashown" taikureita. Nyt tuntuu, että maailma kuin suuri maailman sirkus, "Cirque du monde". Ei enää tiedä missä mennään ja mikä on seuraavan näytöksen nimi, saatikka aihe.

Itselläni alkoi valjeta suuren sirkuksen käsikirjoitus vasta vuonna 2019. Tuolloin olin kuuntelemassa astrologi Seppo Tanhuan luentoa Kulta-ajasta. Seppo aukaisi aarrearkkunsa todella hyvin ja liitti siihen astrologian sekä astrologisesti merkittävät päivämäärät mukaan. Silloin olin jo yhtä hämilläni kuin nytkin, että noinko tämä menee. Noinhan se on mennyt...

Jälkikäteen ajateltuna Kulta-ajan luento oli kuin suuren maailmansirkuksen käsikirjoituksen esilletulo, jota totisesti on jo tehty useita vuosia aiemmin. Anteeksi, useita kymmeniä vuosia sitten. 2020 - on vain vuosi, jolloin kaikki todella tulisi julki. Mitä on tapahtunut? Katsokaa itse ympärillenne, uutisia, sosiaalista mediaa ja mitä vaan. Näin on ja ei voi kuin ihmetellä.

Sirkuksen ensimmäinen näytös alkoi paljastua jo heti vuoden 2020 vaihteen jälkeen, kun Wuhanista saatiin tietoa "superviruksesta". Tässä tuntematon taikuri taikoi lentävästä eläimestä jonkin sortin molekyyliltä näyttävän viruksen, jota kuitenkaan ei ole olemassa sellaisenaan. Se onkin varsinainen temppu. Hienoa tässä on, että tempun tekijä on ihan insinööri tietokonealalta ja nyt keksii erilaisia eläviä mikrobeja. No kaiketi mikrobi ja mikrobitti on aika lähellä toisiaan. Näytäntö kestikin koko kevään kaikkialla. Suomalaiset poliitikot ja "johtajat" uppoutuivat täysillä näytökseen popcornia syöden, lähes tukehtuen, samalla kertoen aivan omia tarinoitaan. Milloin THL:n edustajat, STM ja pääministeri olivat aivan kujalla ja eri mieltä kaikesta. Kukaan ei oikein tiennyt mitä oli tapahtumassa ja silti kotimaiset kassaluukut oli laitettava kiinni.

Toinen näytös alkoikin loppu keväästä, jonka aloitti liikemies Sarmaste sekä kauneusammattilainen Jylhä. Kauhea haloo maskeista huoltovarmuuskeskuksen kanssa. Mikä oli lopputulema? Maskit eivät käy, koska eivät ole hyvää laatua. Yhtä-äkkiä poliittinen johtomme tajusi, ettei maskeja ollutkaan tarpeeksi. Valtiovarainministeriö teetti tutkimuksen verovaroilla ja lopputulema oli 29.5.20, että maskeista ei ole hyötyä. Sehän oli hyvä juttu, kun Sarmasteen ja Jylhän maskeja ei tarvittukaan niiden huonon laadun takia. Pääministeri Marin antoi kuitenkin kesällä lausunnon THL:n tuella, että maskit pelastavat kaiken elävän. Niistä on hyötyä...? Kysymys kuuluu, kuka on näytelmän taikuri ja kuka on pelle? Sirkuksen näytelmät ja osat ovat menneet sekaisin. Onko kyseessä taikashow vai pelleshow? Nyt käykin lähes wc-paperi, vaikka suuhun tungettuna. Pelastus on löytynyt. Samaan aikaan meidän oma tirehtöörimme vei kaikki kassatulot viereiseen telttaan, lähes 4 mrd. €. Kaikki olivat hämillään, että mitä!

Kesä meni, ihmiset iloitsivat auringosta ja "superviruskin" näytti olevan poissa. Kaikki olivat onnellisia. Saapui elokuu. Yhtä-äkkiä olikin "supervirus" takaisin ja kauhea ongelma. Taas oltiin laittamassa paikkoja kiinni ja nyt vasta maskeista onkin hyötyä, koko maailma selviää, emme kuolekaan. Ihmiset käyttävät maskia kaikkialla - autoa ajaessa yksin moottoritiellä, kävelyllä rannassa yksin. Huvittavaa on mennä metroon ja se sama ääni sanoo päivästä toiseen, että suositaan maskien käyttöä. Eikö se kuuluttaja jo kyllästy? Metrossa ihmiset pitävät maskia ja kun juna pysähtyy, niin maskit äkkiä pois. Taas voisin esittää kysymyksiä: Mistä virus pomppii autoon yksin ajettaessa - moottorista vai ikkunan läpi? Lenteleekö virus rannoilla tuulen mukana? Sukeltaako virus aallon läpi vai pomppaako puusta suoraan naamalle? Saako viruksen metron ollessa liikenteessä ja kun se pysähtyy, niin pysähtyykö viruskin? Tuntuu oudolle edes kysyä näitä. Taas voisi kysyä, mihin sirkuksen näytäntöön tämä sopii? Kaiketi kyseessä on näytös kaksi ja olemme siirtymässä taikuri osuudesta pelleihin.

Näytäntö kolme on käynnissä juuri nyt samaan aikaan näytännön kaksi kanssa. Kuvitellaanko, että sirkus loppuisi tähän näytökseen, siis kolmeen. Ehei ystävät, näytöksi on vielä monia. Niin kuin henkimaailma ilmoitti, ottakaa nyt popcornit ja Cola juomat esille, on näytöksen kolmas ja ehkä paras osa menossa. Kyllä juuri se, USA:n presidentinvaalit. Jos itselläni olisi telkkari, niin se varmasti vastaisi 1990- luvulla olevaa Pulttibois sarjaa, jossa Aake Kalliala ja PP Petelius esittäisi Duo Satsumasta. Taikuri señor Granada tekee "taikatemppuja" ja hänellä on avustajanaan Lady Manhattan. Tässä tempun nimi olisi vain "eine ballot trick" - äänestylippu temppu. Taikuri huutaa "hoblaa" ja äänestyslippuja ilmestyy kuin tyhjästä laatikollisen tai kahden verran. Avustaja Lady Manhattan levittelee käsiään. Tämän jälkeen heille tulee riitaa, jonka päätteeksi Manhattan mottaa taikuri Granadaa kasvoihin. Kuvaelma voisi hyvinkin olla valtameren takaa olevasta vaaleista.

Kun temppu on tehty, ihmiset kuvittelevat, että sirkus loppuu näytäntöön kolme. Ehei, kuulkaa ei todellakaan. Vaikka kyseessä onkin näytäntö kolme, niin olemme vasta alussa. Se tässä sirkuksessa onkin hauskaa, että loput numerot onkin pidetty hieman salassa. Näin kuvittelee sirkusväki itse. Jos ensimmäinen osa oli oikeat taikurit, toinen osa oli pellet ja kolmas oli koomiset taikurit, niin nyt täytyy tulla ammattilaiset kuvaan. Puuttuuhan meiltä vielä iloiset unkarilaiset hevoset hyppyineen, jota kaiketi johtaa oikeutetusti herra Soros sekä ainakin leijonat ja tiikerit johtajanaan etiopialainen Tedros Adhanom Ghebreyesus. Soros ja Ghebreyesus antaa tiukkoja käskyjä tuolle villieläinlaumalle nahkapiiskat kädessään, jolloin eläimet pomppivat ihmeissään ja kuvittelevat että heitä autetaan. Ei - heitä koulutetaan pomppimaan.

Eikä ne näytökset tähänkään lopu. Tulee väliaika ja tarvitaan lisää popcornia yleisölle.

Väliajalla selvitellään Granadan ja lady Manhattanin "eine ballot trick" laatikkoa, mitä sieltä löytyy. Kukaan ei oikein tiedä mistä ne ovat tulleet ja mitä ne pitävät sisällään. Tauon jälkeen esitys hieman myöhästyy, koska IBF viranomaiset tulevat tutkimaan laatikkoa kädessään vesipyssyt. Sillä he ruiskivat ympäriinsä ja tuskissaan ihmettelevät mitä tehdä. Sirkus tirehtööri Pelosi irvistää "onnessaan", että voisimmeko jatkaa. Yhtä-äkkiä verhojen takaa pulahtaa siperialaiset karhut vankoissa kahleissa, jota ohjeistaa itse karhu Bludimir Vatin. Hän näyttää olevan ainut esiintyjä, joka saa pidettyä kiinni omista eläimistään ja vetääkin niin suuren shown, että ihmiset hullaantuvat sekä ihmettelevät, miten hän kykenikin tuohon kaikkeen.

Karhujen jälkeen lavalle saapuu kiinalaiset trapetsitaiteilijat, jotka uhmaavat maan vetovoimaa taiteillen hyvin ohuella vaijerilla tehden temppuja. Onneksi allaan on turvaverkko, sillä temput ovat liian vaativia kiinalaispojille ja tytöille.

Toiseksi viimeinen näytös ihmistykinkuula, jonka vetäjinä toimivat AIC ryhmä, jotka ovat kymmeniä vuosia harjoittaneet ihmistykinkuula leikkejä ympäri maailmaa. Heille maailmankiertue on rutiinia usean esityksen verran etenkin Lähi-Idässä. He ovatkin saaneet huippuluokan koulutuksen israelilaisten sirkustaiteilijoiden DASSOM kanssa. Se onkin näyttävä suoritus, jossa ihmiset lentelevät ympäri sirkustelttaa.

Viimein tulee syvä hiljaisuus, valot sammuvat, on viimeisen näytöksen aika. Viimeisestä näytöksestä ei ole kenelläkään selvää kuvaa mitä tuleman pitää. Se on pidetty niin salassa, että tirehtöörikään, saatikka muut pellet ja taikurit siitä tietäisivät. On yllätysnumeron aika. Kaikki kuvittelevat, että lavalle saapuu vähintään Copper Davidfieldin tasoinen illuusiomestari tekemään ihmeitä, jossa ihmiset siirtyvät paratiisisaarille valon nopeudella ja ihmiset lentelisivät teltan sisällä. Yhtä-äkkiä tulee keskelle sirkustelttaa voimakas valo. Kukaan ei ota selvää, mistä valo tulee, mutta se tulee teltan ulkopuolelta suoraan "katon" läpi. Teltan katon läpi saapuu valomainen "lähettiläs", jota kukaan ei koskaan ole nähnyt aiemmin. Valolähettilään ei tarvitse sanoa sanaakaan, kun kaikki ymmärtävät sanoman. Valo patsas hehkuu hyvin voimakkaasti "kipinöiden" joka puolelle. Valopatsas tuo erittäin voimakkaan lämmön ja rakkauden koko telttaan. Tirehtöörit, taikurit, pellet sekä villieläimet jähmettyvät paikoilleen, eikä kukaan tiedä miten reagoida. Tuo valo ja rakkaus virtaa koko teltan ympärille, sisälle ja kaikkialle. Se leviää teltan ulkopuolella oleviin ihmisiin, rakennuksiin, eläimiin, kasveihin ja kaikkialle. Näytös on päättynyt.

Seuraavana aamuna aurinko alkaa sarastamaan aikaisin. Aurinko lämmitti koko planeetan ja ihmiset ihmettelevät mitä sirkusteltan sisällä oikein tapahtui. Kaikki tuntui kuin pahalle unelle eikä kukaan oikein muista mitään, yhdestäkään näytöksestä. Kaikki tunsi kuin kaukaisen kangastuksen taikashowsta, pelleistä tai senor Granadasta ihmeellisten laatikoiden seurassa. Ainut minkä he muistavat, on voimakas valopatsas, lämpö sekä rakkaus. Cirque du Monde sulkee ovensa eikä avaa niitä enää koskaan. Vastaavanlaisia sirkusnumeroita ei enää tule missään. Ihmiset ovat ihmeissään ja haltioissaan maasta, johon yhtä-äkkiä on saapunut rauha ja rakkaus. Sirkusnumerot ovat historiankirjojen mapissa tuleville sukupolville, kohdassa "pahuus". Sen saa ja pitää lukea, jottei se enää koskaan toistuisi.

Ps. Itselläni ei ollut mitään kuvaa mitä kirjoitin. Laitoin sormet näppäimistölle ja ne liikkuivat. En suunnitellut kirjoittavani tällaista tekstiä lainkaan. Kaikki asiat olivat täydessä ohjauksessa suuremmalta taholta. Vieressäni seisoi kirjoituksen ajan kaksi valohahmoa, jotka tekstin toivat. Itse niitä en nähnyt, mutta avovaimoni heidät näki. Toinen heistä oli Kristus ja toinen korkeammasta taajuudesta oleva olento. Tunne oli todella omituinen koko kirjoituksen ajan, jossa välillä kädet tärisivät ja ajatuksia ei juurikaan ollut. Olo oli samalla huikea, mutta samalla surullinen. Tunsin, kuinka kyyneleet valuivat lopputekstin ajan, enkä enää tiennyt mitä kirjoitan.

Rakkautta ja valoa kaikille!