Meditaation voimaa ja taikaa

Moikka kaikille, minä olen Sisu 6v. Rescue koira Suomesta. Pääsin omaan perheeseen 1-vuotiaana ja nyt jaan aikani kahden kodin välillä. Perheeseeni liittyi Janne vuonna 2019. Aluksi oli pelko siitä, miten Jannen "koira-allergia" reagoisi minusta. Tosiasiassa, Ihmiset kun kuvittelevat, että tällainen söpö karvaturri aiheuttaa muka hengen ahdistusta, kutinaa, näppylöitä ja ties mitä oireita. Kyllä me kaikki karvaturrit tiedetään, että kyse on vain ihmisten mielestä....näin oli Jannellakin.
Olen kuullut usein tarinaa siitä, että Janne jo pienestä pitäen olisi halunut koiran. Lääkärit olivat useaan otteeseen sanonut, että koiraa ei voi ottaa kun olet niin allerginen. Testeissäkin piti käydä ja testata, että kuinka allerginen. No "allergiaahan" siellä näytettiin. Ennen kuin Janne päätyi samaan perheeseen kanssani, oli hän aloittanut Meditaation. Me koiratkin tiedetään, että mieltä pystyy hallita täysin ja meditaatio on siihen oiva keino. Mäkin meditoin aina kotona Minnan ja Jannen kanssa, toki aika usein nukahdan. Jannen aloitettua syvämeditaatiot vuonna 2018 merkitsi allergian häviämistä sekä flunssien poissaoloa, kun rokotteitakaan hän ei ole ottanut. Teillä ihmisillä lähes kaikki solut uusiutuvat n. vuoden välein. Onhan sitä meditaation vaikutustakin tutkittu UCLA:n yliopistossa vuosina 2009-2016 välisenä aikana ja terveysvaikutukset ovat huomattavat. Katsokaas, kun mielellä voidaan vaikuttaa solujen toimintaan. Tietäähän sen kaikki koiratkin. Itse sivusta katsoneeni tätä kaikkea touhua niin meditaatiolla on varmasti ollut vaikutuksia "allergiaan" ja sen paranemiseen. Ota rohkeasti yhteyttä Janneen, jos haluat itsellesi hyvää oloa, rentoutumista tai mahdollisesti käsitellä omia tunteitasi tai kokemuksiasi meditaation avulla. Toivotan teille ihmisille tosi hyvää ja mukavaa Joulun odotusta. Kaikki karvaturrit haluaa aina joululahjaksi luita sun muita, mutta mä haluan kaikille rakkautta ja hyvää mieltä. Takkiakaan mä en tarvi, kun mulla on tää takki päällä omasta takaa.
Miksi siis meditoida?
Arki ahdistaa, väsyttää, ihmissuhteet voivat huonosti, oma jaksaminen on koetuksella, mitä järkeä tässä kaikessa on... Kuulostaako tutulta?
Näihin edellä mainittuihin asioihin mekin haimme vastausta. Rauhoittumista ja balanssia elämäämme on tullut meditaation kautta. Meditaation avulla olemme keskittyneet ja hiljentyneet kiireisen arjen keskellä hetkeksi itseemme. Monelle on myös epäselvää keitä he oikein ovat ja mitä he elämältään haluavat? Tähän kaikkeen löytyy vastaus omasta itsestä, syvältä sisältä. Näitä vastauksia on vaikea kuulla nykymaailmassa arjen keskellä, sillä aistejamme kuormitetaan niin monesta suunnasta. Siksi hetken pysähtyminen ja rauhoittuminen antaa aikaa itselle ja lataa akkuja.
Ensinnäkin meditointi ei tarkoita mitään mystistä woodoo juttua. Eikä se ole tänä päivänä enää pelkästään munkkien tai Itämaisten tietäjien harrastusta. Sitä voi tehdä kuka vaan ja missä vaan. Se voi parhaimmillaan olla ihan vaan mietiskelyä, pysähtymistä elämästä tai rauhoittumista. Meditaation ei tarvitse olla harjoite, jossa pääsee johonkin tilaan. Meditaatiot kannattaa aloittaa pienin askelin, lyhyillä rauhoittumisilla. Aina kannattaa mennä sen mukaan miltä tuntuu - tekee harjoitteita silloin kun tuntuu siltä.
Meditaatiossa voidaan harjoittaa myös erilaisten tietoisuuden tilojen saavuttamista. Päämääränä voi olla saavuttaa jotain hyötyä, oppia tiedostamaan mielen sisältö ilman että samastuu siihen, tai pelkkä harjoitus itsessään voi olla jo päämäärä. Tavoite voi olla mielen tyhjentämistä ajatuksista, olemalla läsnä nykyhetkessä jonkin toiminnan tai menetelmän avulla sekä syvä rentoutuminen.
Syvämeditaatiossa (4D meditaatio) on tavoitteena luoda yhteys alitajunnan ja tietoisuuden välille sekä oppia kytkemään tunteet pois päältä joko merkittävissä määrin tai kokonaan, erottaa monia yksittäisiä tietoja informaatiokimpuista, jarruttaa ympäröivästä maailmasta ja kehon tilasta tietoisuuteen tulevaa tietotulvaa sekä kasvattaa tämän hetken kestoa. 4D meditaatiossa on mahdollisuus katsoa menneeseen- ja tulevaan aikaan, harmonisoida kehon värähtelytaajuutta.
Meditaation hyötyjä arkielämään ovat mm. rentoutuminen, mielen virkistys & ilo, stressin väheneminen ja keskittymiskyvyn paraneminen. Meditaatio vähentää masennusoireita, ahdistusta ja kipuja sekä vähentää myös ikääntymisen tuomia muutoksia. Meditaation harjoittaminen tuottaa myös positiivisemman suhtautumisen elämään ja sen tuomiin haasteisiin. Meditaatiota voi harjoittaa missä vain. Paras paikka meditoida on luonnossa, lähellä Äiti Maata. Luonnossa maakontakti on voimakkaimmillaan.
Jos joku ihmettelee mikä ihmeen 4D meditaatio, niin annoin sille oman nimen, koska omat kokemukseni meditaatiosta oli niin syvälliset. Aluksi en kyennyt määrittelemään mitä kaikkea meditaation aikana tapahtui ja missä. Olivatko kokemukseni omasta takaa vai olinko todellakin käynyt jossain muualla. Nimi 4D tulee siis toisesta ulottuvuudesta tai värähtelytaajuudesta. Tästä myös yrityksen nimi 4D Meditation & Wellness. 4D Meditation logossa ei kylläkään ole numeroa neljä vaan planeetta Jupiterin merkki. Jupiterhan tarkoittaa astrologiassa laajentumista. Meditaatiossakin laajennamme tietoisuudemme tasoja.
Mukavia rauhoittumis- sekä meditaatiohetkiä kaikille. Jos ette vielä ole kokeneet, niin kannattaa kokeilla.