Muutoksen energeettiset voimat 2027

18.10.2022

Olemme todella eläneet kohta kolme vuotta lähtöpamauksesta, jolla suuret muutokset meitä ja Äiti maata kohtaan kohdistaa. On monenlaisia uskomusjärjestelmiä, joissa juurikin näistä asioita on puhuttu jo vuosisadat jopa vuosituhannet. Kirjoituksia löytyy Raamatusta saakka Johanneksen näkyinä, joista monet ihmiset ovat ottaneet kopin omaan elämään. On yhtä paljon tulkintoja kuin tulkitsijoitakin. Astrologia on yksi väline, jolla maailmanmenoa voidaan katsoa eteenpäin. On paljon muitakin. Hämmentävää on se, että lähes kaikki tulkintavälineet sanovat täysin samaa, kun sen oikein tulkitsee. Mikään tulkintavälineistä ei kirjoita mistään tuhosta, vaan todellakin uuden aikakauden alusta. Maya kalenteri loppui vuonna 2012 ja kaikki kuvittelivat maailmanlopun tulemista. No eipä tullut, eikä se ole ihan heti tulossakaan. Kyse on siis tulkinnasta. Toinen juttu on se, että aika moni vihkiytynyt omaan tulkintatapaansa ei hyväksy, kuin sen "oikean" eli oman tapansa. Kun todella eri tapoja tulkitsee ja perehtyy, niin punainen lanka on kaikilla sama. Elämme siis aikakautta, missä tietty ajanjakso muuttuu, mikään ei todellisuudessa lopu eikä ala. Maailmankaikkeudessa ei ole millään alkupistettä eikä loppupistettä, vaan kaikki on kiertoa ja kiertokulkua. Olemme siis siirtymässä aikakauteen, jossa kaikki on eri lailla. Joillekin se tuntuu paremmalta, joillekin erilaiselle.

Pääsin tutustumaan Human Designeen noin vuosi sitten Taikavoimien Sarielina Tienhaaran kautta. Kiitos hänelle. Aluksi tuntui, että Human Design on kuin astrologiaa ja niinhän se onkin, koska kaikki on energiaa ja kaikki pohjautuu tähän. Tulkintatapa saattaa olla vain erilainen. Tulen vielä julkaisemaan tämän vuoden puolella samoista asioista astrologian näkökohdista ja kas kummaa, aikalailla samaa kertomusta molemmat tavat kertovat, hieman eri näkökannoista.

Itse olen kirjoittanut monesti fyysisen tason asioista ja tapahtumista mitä tulemme kokemaan seuraavien vuosien aikana. Olen tulkinnut astrologiaa eri näkökannoista. Kaikissa omissa ja muiden tulkinnoissa päästään aina samaan aikakauteen ja vuosilukuihin kuin 2026-2028. Etenkin vuosiluku 2027 "pomppaa" monessa silmille. Näin myöskin Human Design;ssa.

Lyhykäisyydessään Human Design näkee ihmiskunnan, kuin koko maailmankaikkeudenkin kulkevan erilaisissa sykleissä. Yhden syklin loppumisajankohta ja toisen alkamisajankohta ajoittuu vuoteen 2027. Tämä on "piste", jossa todella tulemme hajottamaan vanhan, jotta uusi voi alkaa ja alkaakin. Mikään asia ei todellisuudessa tapahdu yhdessä yössä eikä yhdessä vuodessakaan, vaan elämme nyt tätä muutosten aikaa. Koska huomaamme todelliset muutokset kaikessa, omissa elämissämme, niin on vain ajan kysymys. Ennen kuin se muutos voi tapahtua, täytyy sellaisia asioita tapahtua, että muutos tulee. Me itse teemme sen muutoksen. Aika on, kun aika on, se on tulossa nopeampaa, kuin kuvittelemmekaan. Sitä on kuitenkin turha odotella joka päivä. Se tulee varmasti.

Mitä Human Design on?


HUMAN DESIGN ON TIEDETTÄ YKSILÖN ERILAISUUDESTA. Human Designin avulla voit alkaa kuunnella yksilöllistä auktoriteettiäsi, kuunnella sisäistä kompassiasi erittäin tarkasti ja tehdä sinulle korrekteja päätöksiä. Se on matka, joka voi todella muuttaa elämäsi, todellinen minäsi paljastuu 'pitäisi olla' -minän alta. 100% uniikin karttasi kautta on helpompi rakastaa itseä - ja elämää - juuri sellaisena kun olet.

HUMAN DESIGN ei ole uskomusjärjestelmä, vaan antaa sinulle henkilökohtaiset käytännön ohjeet miten elää juuri sinuna, juuri tätä hetkeä, tehdä itsellesi uniikisti korrekteja päätöksiä. Tulla sinuiksi tunteidesi, ajatusmalliesi, eriskummallisuutesi ja energiasi kanssa. Se (voi) vapauttaa jatkuvasta mielen kontrollin tarpeesta, vaiheilusta ja pähkäilystä ja tuo tilalle luottamuksen maailman kaikkeuden viisauden kuunteluun. Human Design antaa konkreettinen kartan tämän inkarnaatiosi fyysiseen menopeliin ja sen käyttöoppaan. Human Designin loppuunsa loogisen ja syvän tieteen piirtämän kuvan avulla on ehkä helpompi tarkastella maailmaa, arkea, itseään ja ihmissuhteita - turhautumatta, katkeroitumatta, suuttumatta ja pettymättä. (Lähde: Taikavoimat.fi)

Human Design - kohti vuotta 2027
 "COMING TO 2027"

Kun miettii evoluutiota, ihmiskunnan loppua ja Rave tietoisuuden tuloa, voi huomata, että olemme juuri oikealla ison pyörän portilla. Olemme lopettamisen kynnyksellä. Käsillä oleva aika on lopetus -portti, ei
aloitus -portti. Ohjelma, isompi suunnitelma kertoo, että olemme saavuttaneet kypsyyden ja viemme olemassa olevan syklimme päätökseen. Jos ihmisille kertoo vuodesta 2027, ja sen tuomasta energeettisestä muutoksesta, että kaikki tulee hajoamaan käsiin, kaikki viimeisen 400 vuoden aikana kehitetyt strategiset järjestelmät, kaikki yksitellen hajoaa, niin kukaan ei tätä usko. Ehkä 4% väestöstä saattavat nähdä tämän. Siksi Human Design on täällä. Se valmistaa yksilön siihen mitä on tulossa, koska tulevaa kannattaa vähän suunnitella, vielä kun voi. Ihmisten ja ihmisyyden turhanpäiväisyyttä todella ravistellaan, sen suunnitelma, ohjelma, kyllä takaa. On ihanaa elää tätä sykliä ihmiskunnan historiassa, kun saa olla taputtelemassa loppuun yhden kultaisen aikakauden. 

Vuonna 2027, kaikki muuttuu. Ihmisyyden tukijärjestelmät häviävät sellaisenaan, kun me tunnemme ne. Tukijärjestelmät yksinkertaisesti lopettavat olemassa olonsa. Ohjelmaa ei kiinnosta me, vaan ainoastaan evoluutio. Tämä on kehitystä. Evoluution perspektiivistä tarkastellessa kaikki on täydellistä, kun todella halutaan nähdä isompi kuva. Todenteossa muutoksessa tulee kestämään satoja vuosia ja se tulee olemaan vavisuttavaa aikaa. Miettikää Rooman imperiumin kaatumista. Miettikää aikaa 400AD - 800AD ja kuinka läpi Euroopan muodostunut, hienostunut yhteiskunta luuhistui ja hajosi käsiin. Miten joku hävisi ja uusi tuli tilalle, kun kaikki muuttui. Nyt tulemme heittämään hyvästit yhteisölliselle, järjestelmien varassa kannatetun ihmiskunnan teemalle "i'm going to look after you". Ääni kuuluu 'cross of planning' lle, mahtavimmalle syklille mitä lajimme on koskaan tähän asti nähnyt. Ihmisillä ei ole ikinä ollut maineikkaampaa ja suurempaa hetkeä koko historiamme aikana, koska tämä on loppu, loppusoitto, ja pian kaikki mitä on kehitetty, ei enää ole tarpeellista, kun "the wheel" pyörähtää seuraavaan asentoonsa.

We cross over the line in 2027. There will soon be nothing to look after you.

Kaikki instituutiot mitkä olemme rakentaneet, tulevat menettämään merkityksensä, hajoamaan. Kaikki miten olemme oppineet elämään yhdessä hiirien labyrintissä asuen toistemme päällä linnunpöntöissä, tulee muuttumaan. On ihmeellistä miten olemme onnistuneet elämään ylikansoitetuissa ruutitynnyreissä tai pesäkkeissä "hotspoteissa" kuitenkaan tämän enempää sortumatta tappamaan toisiamme. Koska, toistaiseksi ruokarekat ovat toimittaneet ruokaa päivittäin, aamuin illoin. Oletko ikinä tullut ajatelleeksi, miten paljon pitää tapahtua ja kuinka paljon ruokaa tuottaa, vaikka esim. koko New Yorkin alueen ihmisille saadakseen aamiaisensa. Ymmärrätkö ollenkaan mitä tämä "cycle of planning" on tehnyt meille? Pystyvätkö tavalliset ihmiset selviytymään tavallisen perusasioiden äärellä? Mitkä ovat heidän selviytymismahdollisuutensa, kun esim. sähkönsaanti loppuu? Tulevaisuuden ajassa, ei ole ketään, joka luonnollisesti enää tukee yksilöä. Evoluutio on kun häkä. Ovela kaveri, joka luikertelee salaa ja sitten - BOOM, tappaa! Eivät nämä rakennelmat tietenkään katoa yönyli. Meillä on lisäksi kaikki lukuisat ihmiset, jotka ovat edelleen vanhan ohjelman vankeja ja tulevat vastustamaan tätä kaikkea. Ne haluavat vielä pitää kiinni valtioista, YK:sta, liitoista, hallituksista... järjestelmistä. Mutta miettikää, kun yhtäkkiä New Mexico ei saakaan enää aamiaistansa? Mitä ihmiset tekevät, kun tukijärjestelmät häviävät, järjestelmät häviävät? Strateginen kehikko luhistuu. 

Tulee aika, kun ei ole poliisia enää, eikä kouluja. Luuletko että kaikki mitä nyt on tulee säilymään aina? Tämä on ihmisyyden, kuten me sen tässä ajassa ymmärrämme, loppunäytös. Vain muutos on pysyvää ja nyt tulee iso muutos  nopeasti. Se oli ihmisyys, Rave evoluution seuraava vaihe, on syntymässä ja he eivät tarvitse tätä infrastruktuuria. Ei uusi laji, joka meistä syntyy tarvitse insituutioita pitämään huolta. Kaikki tämä mitä 400 vuodessa on rakennettu, muuttuu turhaksi. Olemme onnekkaita jos meillä on 100 vuoden päästä internet. Kun katsotaan ihmisyyttä, useimmat yhteiskunnat joutuvat operoimaan ylikansoitetuissa instituutioissa, sairaaloissa mitkä eivät toimi, jotka ovat enemmän ongelmia kun ratkaisuja, hallituksissa jotka ovat epätehokkaita ja korruptoituneita ja lista jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Nämä instituutiot, jotka olemme rakentaneet tulevat hajoamaan. Eikä sen takia, että ihmisyydessä olisi mitään vikaa. Kupla on vaan puhkeamassa, tämä cross of planning -kupla, tämä autetaan-kaikkia-ihmisiä-rakentamaan-parempi-maailma -kupla, tämä tässä-sinulle-totuus -kupla. Tämä tulee sortumaan. Se sortuu jo nyt. Meillä on onneksi käsissämme Human Designin tuoma syvä, syvä mekaaninen ymmärrys tästä kaikesta. Me olemme täällä suojelemassa tulevaisuuden sukupolvia, jotka tulevat elämään tässä uudessa maailmassa,
tulevaisuudessa, seuraavan syklin kääntyessä 2027, Cross of sleeping Phoenix.

Lähde; https://www.taikavoimat.fi/