Totuus
Kirjoituksessa otan siis kantaa, mitä totuus tarkoittaa ja mikä sen merkitys tässä elämässä "unessa" on. Pyrin myöskin selventämään mistä totuuden löytää. En ota kantaa siihen, mikä omasta mielestäni on totuus, tai ei ole totuus, kirjoituksessa mainitsemiini asioihin.
Vielä kerran aiheesta. Miksi? Mediassa ja sosiaalisessa mediassa on viime aikoina ollut taas useanlaisia kirjoituksia aiheesta kuin aiheesta. Lähes kaikki ovat kirjoittaneet samasta aiheesta täysin erilaisia näkemyksiä. "Oikeaoppisella" valtamedialla on oma näkemyksensä asioita ja taas vaihtoehtoisilla mediasivustoilla omansa. Mikä näistä on totuus vai onko niistä mikään?
Totuus voidaan nähdä tällä hetkellä usealta eri kantilta. Niin kuin edellisessä kirjoituksessa kirjoitinkin, kysymys onkin, että mitä pidetään totuutena? Henry Kissinger sanoi aikanaan, että sillä ei ole mitään merkitystä mikä on totuus, vaan sillä mitä pidetään totuutena. Tätä kutsutaan myöskin ihmisten manipulointina. Kysynkin, tätäkö media haluaa? Vastaan saman tien; sitä se näyttä haluavan. Sillä lietsotaan pelkoa, jolla ei välttämättä ole mitään totuuden kanssa. Nyt tarkoitan valtamedian julkaisuja.
Niin kuin Jukka Viertomantereen astrologisessa näkemyksessä mainitaan, olemme eläneet aikakautta, jossa vallankäyttäjillä on ollut tahto manipuloida sekä hallita ihmisiä. Tähän aikakauteen on liittynyt myös vahvasti tiedonsaanti sekä media. Toden totta on ollut huomattava, että totuudellista tietoa ei juurikaan saa tai sitä on vaikea saada. Samoin sitä on ollut vaikea löytää. Oikea tieto on ollut vaihtoehtoisen median piilossa, missä taas osassa on seassa disinformaatiota. Mitä sitten uskoa? Onko uskottavaa tietoa missään? On, se löytyy itsestämme. Kysykää itseltänne, mikä on totta, te sen tiedätte parhaiten.
Mikä tässä kaikessa on totta ja mikä ei? Vastaus on kyllä ja ei. En vastaa tahallisesti hankalasti, mutta näin se vaan on. Miettikäämme taas kaikkea tätä hulluutta, mitä me koemme jo odotetun kauhun vuoden 2020 jälkeen. Onhan tätä vuotta mennyt jo viikko. Niin, se totuus. Se on samalla helppo ja vaikea ymmärtää. Oikea vastaus on YKSEYS=TIETOISUUS. Ykseys on ainut asia mikä on totta tässä hulluudessa. Kaikki muu on täyttä hölyn pölyä, harhaa tai illuusiota. Jos ymmärtäisimme tämän ykseyden merkityksen sekä totuudellisuuden, ongelmia ei juurikaan olisi. Miten se sitten niin on ja miten se vaikuttaa meihin? Aikaisemmin olen jo kirjoittanutkin asiasta, mutta vielä kerran.
Ykseys, me olemme yhtä, ei ole kuin yksi. Ei ole muita, ei sinua, minua, meitä, teitä tai heitä. On vain yksi. On vain yksi suunnitelma, itsellemme. Kun on vain yksi suuri suunnitelma, niin missä on se "pahuus" tai "pimeys" on? Jos "pahuus" tai "pimeys" on olemassa, niin silloin te olette se "pahuus" tai "pimeys". Näin se kuitenkaan ei ole. Minä, sinä, me, te ja he ovat pyyteetön rakkaus ja valo, joten "pahuutta" ja "pimeyttä" ei ole missään. Tai löytyvät ne meidän ja teidän omasta egosta, mutta muistakaa, ego on harhaa, sitä ei todellisuudessa ole olemassa. Tämä taas liittyy siihen, mitä me julkaisemme omissa medioissamme ns. "pahuutena", jota siis ei todellisuudessa ole olemassakaan. Miksi täällä sitten on sitä ns. kutsutta "pahuutta"? Itse kutsuisin sitä ennemmin julmuutena. Emme voi kokea sitä rakkautta, ellei meillä ole vastakohtaa tai mittaria. Mittarina käytämme vastakohtaa.
Nyt sitten asiaan. Taas maailmalla on ollut tapahtumia, on mellakoitu ja vallattu hallintorakennuksia. Kaikki syyttävät toisiaan. Milloin jonkun kannattajat ovat kaiken takana, milloin joku on "palkannut" jotkut tahot tekemään valloitusta. Ensinnäkin kukaan ei tiedä totuutta tästä asiasta, tässä illuusiossa. Onko joku ollut paikalla katsomassa kaikkea sitä? Vaikka olisitte, ette tuntisi kaikkia niitä ihmisiä ja tarkoituksia, keitä paikan päällä oli. Tämän unen totuus on jossain välimaastossa, mitä DC:ssä tapahtui, eikä siitä kannata sen kummemmin analysoida, koska se ei välttämättä tule koskaan selviämään. Se miksi näin tapahtui, on täysin se ja sama. Koska olemme yhtä ja ykseys, niin olemme itse laatineet, että näin tapahtuu. Siis ketä voisimme syyttää, jos tarvis olisi? Itseämme. Kaikki tapahtuu ainoastaan ja vain siksi, että ihmiset heräisivät juuri tähän ykseyteen. Ei se sen kummempaa ole. Voimme toki pitää jotakin asiaa totuutena tässä elämässä, mutta sekin on jonkun tai joidenkin mielipide. Tuomioistuimet tuomitsevat, päätökset ovat silloin tuomioistuimien mielipiteitä, joina me pidämme totuutena.
Kotimaan politiikassa poliitikot jatkavat "riitelyään" erinäisistä asioista. Hyvänä esimerkkinä pidän EU-jäsenyyttä. Tässäkin asiassa kansa jakaantuu suurin piirtein kahtia. Toinen puoli kannattaa EU:ta ja toinen ei. Kaikilla osapuolilla on omat mielipiteensä asiasta ja osaavat perustella sen. Kertovatko he kansalle totuutta vai omaa mielipidettään, joka on tosiasiassa harhaa? Näinhän kävi 1990-luvulla EU äänestyksessä, jossa meitä vedätettiin euron suhteen. Kuka ajaa kenenkin asiaa?
Korona ja koronarokotteet jakavat mielipiteitä. Toiset sanovat, että virus on hyvinkin vaarallinen ja toiset sanovat, että tavallinen flunssa. Varmaan on vaarallinen vanhuksille ja perussairauksia omaaville henkilöille, mutta onko se terveille kansalaiselle? Rokotteista toiset uskovat sen voimaan, kun samaan aikaan toiset sanovat, että se on vaarallinen ihmiselle. Varmasti joitain se auttaa ja joillekin siitä tulee kohtalon omaava matka henkimaailmaan. Kaikkien meidän pitäisi ja tulisikin tehdä omat ratkaisumme oman sisimmän mukaan. Sama koskee maskeja, pidätkö vai et. Tutkimuksia saadaan näyttämään sellaisilta, että tulokset kertovat maskien hyödyistä. Toisissa tutkimustuloksissa taas kerrotaan, ettei niistä ole mitään hyötyä. Mielenkiintoisin asia on se, että valtioneuvoston kanslian teettämän tutkimuksen mukaan maskit ovat lähes hyödyttömiä. Samaan aikaan pääministerimme kehottaa kaikkia käyttämään maskeja. Valtioneuvosto edustaa pääministeriä. Tietääkö tästäkään kukaan totuutta? Kenen asiaa tässä ajetaan?
Urheilumaailmassa kiehui taas muutama viikko sitten doping-asiat. Doping onkin mielenkiintoinen asia. Kansa kun luulee, että jos testi on negatiivinen, niin urheilija ei käytä kiellettyjä aineita. Eihän se niin ole. Dopingtesti ilmoittaa testaajalle, että mitä testitulos näyttää. Ei se kerro, onko joku käyttänyt tai ei. Sitä paitsi testissä testataan tiettyä tai tiettyjä aineita, ei kaikkia. Onhan tässä hyviä esimerkkejä mm. 2014 Sotshin olympialaiset, jossa koko testausjärjestelmä huijattiin FSB:n toimesta. Venäjä suljettiin sen jälkeen kansainvälisistä kisoista doping-ohjelman mukaan. Muut maat ilmoittivat, että he eivät käytä kiellettyjä aineita. Tämä siis totuutena muilta. Voisin sanoa, 100 %, että höpö höpö. Mikä on totuus? Tässäkin asiassa uskotaan mediaa, että tietty tai tietyt maat ovat "pahiksia".
No, tässä unessa ja illuusiossa joudumme nyt sitten "elämään" tämän kaiken tiedon keskellä, josta joudumme vetämään johtopäätökset tämän unen totuudesta. Ykseyden kautta se totuus löytyy itsestänne sisimmästänne, ei mistään muualta. Kysykää itseltänne, voisiko joku asia olla näin tai noin. Kuunnelkaa sisimpäänne, tunnustelkaa miltä kehossanne tuntuu. Muistakaa poistaa egon tuomat tunteet välistä. Ohittakaa egonne ja se mitä tässä unessa mahdollisesti haluaisitte, että toteutuisi. Miettikääpä seuraavaa esimerkkiä. Erilaiset lähteet spekuloivat, että Yhdysvalloissa alkaisi ns. "massapidätykset" eliitin tekemiä rikoksia vastaan. Henkilöitä olisi
kaikkiaan satoja tuhansia. Olisiko se mahdollista? Jonkun teorian mukaan eliitin "pahat sielut"
viedään "vankila planeetalle" ikuisiksi ajoiksi, eivätkä sielut pääsisi koskaan pois sieltä. Teorioiden mukaan, nämä tapahtumat olisivat pitäneet tapahtua jo muutama vuosi sitten. En ole nähnyt, enkä ole kuullut, että näin olisi käynyt. Yhdessä vaiheessa väitettiin, että Biden olisi klooni. Onko sillä väliä? Biden, tai kuka hän nyt sitten onkaan, voitti vaalit. Silläkään ei ole väliä, voittiko vilpillä vai ei, koska voitti. Mikä siinä on totuus? Toki totuuden on hyvä tulla esille, jos sen todellisen totuuden vain pystyisi julkisuuteen tuomaan. Tässäkin tapauksessa osa sanoisi toista ja osa toista. Kumpi totuus olisi todellinen? Suuressa kuvassa näillä asioilla ei ole loppujen lopuksi merkitystä. Kukaan ei tule viemään ketään yhtään mihinkään, koska olemme yhtä. Silloinhan he veisivät itsemme "vankila planeetalle" ja miksi kukaan tekisi niin? Mutta meillä kaikilla on oma totuutemme näistäkin asioista. Ei ole väärin myöskään uskoa näihin. Totuus tässäkin löytyy sisimmästämme. On asia erikseen, tapahtuuko ko. asiat esim. pidätykset tässä unessa vai ei. Se, että ne eivät tapahdu nyt tai ole tapahtunut aiemmin, ei tarkoita, että eivät tapahdu huomenna tai 20.1.2021. Tietysti mielenkiintoista tässäkin asiassa on, että Italian korkeimman oikeuden tuomari on ilmoittanut todistusaineista vaalivilppiä kohtaan. On tullut julki valaehtoinen todiste, että näin olisi tapahtunut Italian armeijan sekä USA:n suurlähetystön toimesta. Mikä tässä asiassa on totuus? Itse toivon totuuden esilletuloon enemmän kuin mitään. Tällä hetkellä joudumme elämään toisenlaista totuutta, kunnes toisin todistetaan.
Itse en ole asiasta mitään mieltä, koska en yksinkertaisesti voi vaikuttaa fyysisesti asioiden kulkuun. Toiseksi oma totuuteni ei ole toisen totuus. Tässä kirjoituksessa en ota kantaa siihen, mitä itse ajattelen asioista. Olen kyllä kirjoittanut näistä asioista aiemmissa blogikirjoituksissa. Sanoisinkin tähän, että kaikkein suurin totuus on rakkaus. Itse uskon rakkauteen, samalla totuuden paljastumiseen.
Pitää muistaa vielä sellainen asia, että voimme vaikuttaa ainoastaan omaan elämäämme. Tämä tarkoittaa henkilökohtaisella tasolla, mutta myös oman maamme tasolla. Emme voi vaikuttaa asioihin, jotka tapahtuvat jossain muualla, tuhansien kilometrien päässä. Sen takia kehotankin ihmisiä keskittymään itseensä ja sellaisiin asioihin, jotka ovat muutettavissa, kuten Suomen poliittinen hallinto. Tähän voimme vaikuttaa äänestämällä. Tästä tulen kirjoittamaan oman blogikirjoituksensa.
Kaikilla tapahtumilla on siis tarkoituksensa ja merkityksensä. Me kaikki olemme "valotyöläisiä", ei pelkästään joku tai jotkut. Me ihmiset jaamme ihmiset ryhmiin, "hyviin" ja "pahoihin". Ei ole "hyviä" tai "pahoja". Ne, joita pidämme "pahoina" uhraavat oman sielunsa tässä elämässä sille, että muut heräävät. Minusta se on suurta valotyötä se. Niin kuin Jukka Viertomantereen tekstissä kirjoitin, olemme eläneet n. 350 000 vuotta tietynlaista vallankäytön manipuloinnin aikaa. Silläkin on oma tarkoituksensa - herättää ihmiskunta historiallisessa ajassa ajattelemaan asioista toisin. Kaiken tarkoitus tässäkin on siis ykseys. Ihmiskunnan suurin kysymys ei ole se, mikä on totuus, vaan miksi me olemme täällä ja mikä kaiken tarkoitus on. Yksinkertaisuudessaan se on ykseys ja rakkaus itseemme kohtaan, jotta muistaisimme, keitä me oikeasti olemme. Ykseys ja rakkaus ovat ainoat totuudet mitä on. Tiede tuskin pystyy sitä koskaan todistamaan, mutta taide pystyy ja se taide olette te ja teidän sisimpänne.
Rakkautta ja iloa kaikille, valo voittaa, koska valo on totuus.