Uhrin tarina

Maailmalla on viimeisten vuosien aikana puhuttu paljon lasten suojeluksesta, lapsiin ja nuoriin kohdistuvasta väkivallasta sekä pedofiliasta. Maailmassa ilmoitetaan vuosittain kadonneeksi kaikkiaan 8milj. lasta. Toki osa heistä löydetään terveinä, osa menehtyneenä. Osa katoaa jäljettömiin. Mihin lapset katoavat? Pelkästään Yhdysvalloissa ilmoitetaan kadonneeksi vuosittain n. 500 000 lasta. Pahimpina vuosina jopa 800 000. Se on suuri luku. Yksikin kadonnut lapsi on liikaa.

Maailmalla on puhuttu viime vuosien aikana myös paljon pedofiliasta ja sen ongelmista. Moni ihminen ei ymmärrä ongelman laajuutta, eikä vakavuutta. Useat Hollywood näyttelijät ovat jo kauan puhuneet pedofilian ongelmasta elokuva- ja musiikkialalla. Tuntuu, kuin asioita ei otettaisi vakavasti missään yhteiskunnassa. Miksei suuria tähtiä kuunnella asioista, jotka tapahtuvat heidän työympäristössään? Vai tapahtuuko, mutta me emme vaan tiedä niistä.

Väitän, että luku 8 miljoonaa, mitä ilmoitetaan lapsia kadonneeksi, on maailmalla vielä suurempi. En usko, että maailman maista, kuten Kiina, Intia, Pakista sekä Pohjois-Korea pystyy pitämään kirjaa näistä. Eihän heillä ole olemassa edes järjestelmiä siihen. Vuosien saatossa vähän väliä on julkaistu pedofiliatapauksia, niin eri hallinnon, politiikan, kuin kirkonkin toimesta. Suurimmaksi osaksi tapaukset ovat olleet järkyttäviä. Uhreja on ollut kymmeniä- tai jopa satoja tuhansia. Viimeksi julkaistu lasten hyväksikäyttö tapaus oli Uudessa Seelannissa, jossa kirkon ja valtion laitoksissa hyväksikäytettiin n. 250 000 lasta vuosikymmenien aikana. Suurin osa uhreista oli 5-17 vuotiaita.

Saksassa, tehtiin viime syksynä pidätys, jossa tutkinnassa oli 30 000 epäiltyä, jotka ovat jollain tavalla osallistuneet joko laittoman materiaalin levittämiseen tai itse suoranaiseen pedofiliaan.

Saksan poliisi epäili lapsipornoon ja seksuaaliseen hyväksikäyttöön keskittyvää rikollisliigaa. Samoin monesta lähteestä on tullut julki, että ihmiskauppa tänä päivänä on todellinen maailmanlaajuinen ongelma.

Onneksi meillä Suomessa asiat ovat hieman paremmalla mallilla, eikä ongelma ole yhtä laajaa kuin maailmalla. Toki, onhan meitä paljon vähemmänkin täällä kuin muualla. Maailmanlaajuiseen ongelmaan tulisikin puuttua kaikilla tavoin, eikä väheksyä sitä. Ongelmien juuret kansainvälisesti ylettyvät myöskin Suomeen, sekä internetin välityksellä, että kautta kulku maana. Suomessakin on ongelma, missä laajuudessa, emme tiedä?

Huomasin sosiaalisessa mediassa yhden tarinan, koskien juuri Suomessa tapahtuvaa lasten- ja nuorten hyväksikäyttöongelmaa. Nuori herra Ilja oli kirjoittanut oman tarinansa hyväksikäytöstä Somessa. Luettuani tarinan, otin Iljaan yhteyttä ja kysyin saanko julkaista hänen tarinansa blogissani. Miksi? Tarina kertoo suuresta sydämestä, suuresta rohkeudesta toisten lasten ja nuorten hyväksi. Sydämeni pomppasi luettuani tarinan. Iljan tarina oli samalla kertaa sydämessäni jossain määrin suuri, rohkea, ja surullinen. Toivonkin kaikkien lukevan seuraavan tarinan samalla miettien omia ajatuksia sekä tunteita ko. asiaan kohtaan.

Iljan tarina,

Hei. Olen tosiaan elänyt sadistisen pedofiilin vallan alla ensimmäiset 28 vuotta elämästäni kunnes yhtäkkiä pitkän, synkän ja epätoivoisen talven jälkeen havahduin siihen mitä ympärilläni tapahtuu ja sehän olikin aikamoinen shokki. Pari viikkoa meni kunnes paniikkitila laantui. Kahden viikon aikana tein isästäni rikosilmoituksen ja totesin, että on olemassa suurempi järjestelmällinen ongelma kyseessä, jota jopa suojellaan. Oikeustapaus ei ole edennyt lainkaan ja voi mennä vuosia ennen kuin mitään konkreettista tapahtuu ja parhaimmassa tapauksessa isäni joutuu istumaan sen 5-10 vuotta, jonka jälkeen hänet päästetään vapaaksi. Olen täysin luovuttanut sen suhteen, että saisin nykyisen oikeusjärjestelmän kautta todellista oikeutta ja tajunnut että minun / meidän tarvitsee itse löytää ja kehittää omat keinot käsitellä näitä erittäin vaikeita henkilöitä, joita on keskuudessamme enemmän, kuin monet uskaltavat kuvitellakaan ja jotka selkeästi myös ohjaavat tätä meidän nykyistä järjestelmää. Sen myötä, että olen paneutunut asiaan syvästi, olen alkanut ymmärtää, että kyse on traumoista ja siitä, miten ne muokkaavat ihmisistä kyvyttömiä kokemaan empatiaa ja toimimaan rakkaudellisesti. Kun traumat ovat tarpeeksi vakavat, tekevät ne henkilöstä tuhoisan. Ihmiset hakevat ikään kuin huomiota, rakkautta ja apua satuttamalla muita. Nämä henkilöt oppivat toimimaan meidän (empaattisten) parissa, meitä manipuloiden ja heidän tunnistaminen vaatiikin monesti syvän ihmistuntemuksen, koska he ovat usein mestarimanipuloijia sekä soluttautujia. Tähän vaikuttavat myös omat lapsuuteen liitttyvä alistus ja sen luoma syvä alitajuinen luottamus auktoritäärisiin henkilöihin (traumasumu), joka tekee meidät sokeaksi näille ilmiöille. Monet tuntevatkin turvaa ja jopa hakeutuvat tällaisten vaikeiden ihmisten luo, jos ja kun se on heille lapsuudesta tuttua. Olen myös tajunnut, että pedofilia perustuu sadismiin ja että pedofilia on yksinkertaisesti sadismin ääripäämuoto. Olen itse paininut sadistisen seksuaalisuuden kanssa useampia vuosia isäni vallan alla. Alistuksen paine ikään kuin muovasi minusta sadistisen. Näen, että tämä olisi hyvin voinut johtaa pedofiliaan ja puhun mieluisasti enemmän tästä, sillä koen, että tämä on oleellinen asia, jos haluaa ymmärtää mitä pedofilia on.

Pedofiilit ovat minun silmissä hyväksikäytettyjä lapsia ketkä eivät ole saaneet tukea ja hoitoa sairautensa käsittelyyn ja päätyy siten lopuksi epätoivossaan toistamaan samaa kuviota. Pahuuden kierre, joka katkeaa vasta, kun joku kykenee purkamaan traumat itsestään. Sadismi ja pedofilia on siis minun mielestäni sama sairaus mutta eri vakavuusaste. Sadismi perustuu siihen, että on joskus kokenut suunnatonta pelkoa suhteessa toiseen ihmiseen ja sen takia päätyy toistamaan tilanteen vastakkaisella asetelmalla, saadakseen hetkellistä helpotusta omaan kipuun ja ahdistukseen. Sen ymmärryksen kautta, että kaikki perustuu traumoihin, on myös helpompi nähdä miten ongelmaa voisi lähteä ratkomaan. Traumojen käsittely ei loppupeleissä ole kovin monimutkaista, vaan siinä on ratkaisevaa turvan tunteen luominen sekä läsnäolo. Nämä ovat asioita joita voimme ensisijaisesti kokea ja saada toisista ihmisistä. Kokemukseni ja ymmärrykseni mukaan myös luonnosta ja luonnonlääkkeistä on hyötyä tähän sairauteen. Vaikeimissa tapauksissa tämä vaatii hieman enemmän, sillä turvan tarve on niin suuri. Heillä voi olla vaikeaa löytää ja tuntea tarpeeksi turvaa yhdestä ihmisestä vaan tarvitsevat useamman tukevan ihmisen ympärilleen ja sekään ei välttämättä riitä jolloin luonnonlääkkeet kuten psilocybiini tai dmt voi olla avuksi. Tällainen joukkoparannus onkin yllättäen yleisesti harjoitettu menetelmä alkuperäiskansoissa ja selkeästi jäänyt meiltä pois maataloudellistumisen myötä, kun kulttuurimme kääntyi rakenteeltaan ydinperhemallimaiseksi ja yhteisöllisyys hälveni. Tiede tukee tätä teoriaa siten, että traumat ovat staattisia biosähköenergialatauksia hermostoissamme ja kun olemme toistemme energiakentissä, niin kannamme näitä ikään kuin yhdessä Tämän takia toiset ihmiset tuntuvat raskailta ja energiaa syöviltä, kun taas toiset lataavat meitä energioilla. Kun latausta on paljon, niin tarvitaan useampi kannattelija, jotta hoidettava saisi tarpeeksi helpotusta ja voi rauhassa käsitellä traumojaan. Tämä onkin jonkinlaista ihmisalkemiaa ja kiinnostaa minua hyvin paljon sillä uskon, että kun opimme parantamaan omien yhteisömme vaikeimmat henkilöt niin voimme jakaa tätä tietotaitoa ja sen myötä muutkin voivat ryhtyä parannustoimiin. Jos jokainen yhteisö lähtisi toteuttamaan tällaista voisi maailmanlaajuinen parannus tapahtua hyvinkin nopeasti. Tämä tuntuu minulle suorimmalta ja fiksuimmalta tavalta lähteä ratkomaan ihmisyyden ongelmia, jotka kaikki kuitenkin kumpuavat meistä ihmisistä. Olen ollut tilanteessa, jossa ryhmä suhteellisen tasapainosia ihmisiä kannatteli yhtä sosiopaattia ja tulokset olivat hämmästyttävän vaikuttavia, ja tämä siis tapahtui vahingossa eli tilannetta ei tietoisesti suunniteltu. Olisikin kiinnostavaa kuulla muiden ajatuksia, tunteita, sekä näkökulmia näihin asioihin ja lähteä toteuttamaan tällaista projektia käytännön tasolla ihmisten kanssa, keitä tämä kiinnostaa.